Valtin organisaatiossa muutoksia

Uusi työntekijä

Valtissa on aloittanut uutena työntekijänä Aleksi Haavisto. Hän on 20-vuotias keravalainen liikuntaneuvoja, joka on valmistunut Kisakallion Urheiluopistolta keväällä 2009.

Valtissa Aleksin toimenkuvaan kuuluu Palloliiton kanssa yhteistyössä toteutettava liikuntailtapäiväkerho alueen eri kouluissa. Lisäksi Aleksi tuo osaamistaan futisliikkareihin ja Valtin pelaajakoulutukseen. Aleksin kautta Valttiin saadaan lisää tietotaitoa pelaajien taitavuuden kehittämiseen.

Aleksi on jo valmiiksi osalle valttilaisista tuttu, koska hän suoritti opiskeluaikanaan yhden työharjoittelujaksoistaan seurassamme keväällä 2009. Toivotetaan kaikki Aleksi tervetulleeksi Valttiin.

Vanhojen työntekijöiden toimenkuviin tulee muutoksia

Toiminnanjohtaja Timo Lötjönen jää syyskuun alusta Valtin palvelukseen puolipäiväisenä toimistotyöntekijänä. Sampo Hulkkonen aloittaa samaan aikaan toiminnanjohtajana.

Valmennuksen ja pelaajakoulutuksen organisoinnissa ei ole onnistuttu kaikissa tavoitteissa, joten niiden toteutusta tarkastellaan ja kehitetään. Muutoksista ja mahdollisista uusista rekrytoinneista tiedotetaan myöhemmin.

Lisätiedot:

Timo Lötjönen, 040 5087024, timo@valtti.info

TIEDOTTEET
08.09.2010
Valttiin myös salibandy junnut

06.09.2010
Syyskuun Grassroots-tiedote

11.08.2010
Liikuntaleireistä kehuja Valtille